tiistai 18. lokakuuta 2011

Perusmuureja ja PulpLamp


Eilen illalla kovasti odottamamme paketti saapui Belgiasta - valuholviin upotettavien valaisimien asennuslaatikot. Tänä aamuna kävimme raksalla tapaamassa sähköasentajia ja katsastamassa upotettavien valaisimien tarkat paikat. Samalla reissulla tapasimme muurarin. Hänen kanssaan keskustelimme alustavasti takkojen mallista ja koosta, sekä hormien paikoista. Omat ajatuksemme ja toiveemme takkojen suhteen varmistuivat entisestään, mutta saimme myös uusia ideoita ja uutta ajateltavaa.

Kuluneiden viikkojen aikana pihavarastojen ja autotallin perusmuurien valumuotteja on rakennettu ja rakentaminen jatkuu vielä osittain. Osa perusmuurista on jo valettu. 



Asuinrakennuksen ulkoseinät on slammattu kauttaaltaan ja kumibitumikermiä on hitsattu paikoilleen. 


Valuholvin muottiasennus on viittä vaille valmis. Yläkerran makuuhuoneeseen tulee puurakenteinen erkkeri, ja erkkerin kohdalta muottiasennus on vielä kesken. Kunhan se valmistuu, ja sekä sähköt että putket on vedetty paikoilleen, päästään raudoittamaan.

Kovasti odottamani vaakasuoraan lautamuottiin valettu betoniseinä on tässä välissä myös valettu. Lopputuloksesta ei tullut sitä mitä piti vaan aivan jotain muuta betonifirman takia (palaan tähän erillisessä postauksessa), ja siksi fiilikset ovat olleet allaolevan kuvan mukaiset.

PulpLamp
  
Kuvan valaisin, espanjalaisen suunnittelijan Enrique Romero de la Llanan PulpLamp, on silti nerokas (materiaali on kierrätettyä sanomalehteä) ja uniikki. Ehkä tuollainen olisi hyvä olla olemassa kotona juuri niitä päiviä varten, kun mikään ei mene niin kuin pitäisi.

2 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Voi kurjuus. Kai tämä(kin) vaan loppujen lopuksi kasvattaa luonnetta, kun asiat eivät aina mene niinkuin pitäisi/haluaisi. Toivottavasti saatte kuitenkin muokattua seinää edes jotenkin sellaiseksi kuin ajattelitte.

Mutta kuvat näyttävät muuten hienoilta! Tsemppiä!

musta peltikatto kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta ja tsempistä! Onneksi suurin osa raksaamisesta on tähän asti sujunut hienosti ja ongelmitta. Eniten ärsyttää betonifirman hälläväliä-asenne, siitä lisää myöhemmin...