perjantai 30. syyskuuta 2011

Betoniseinän lautamuotti

Tykkäämme betoniseinästä, tykkäämme betonilattiasta. Aiemmassa postauksessa ihailin kaunista, vaakalaudoitettua perusmuuria, joka jäi täyttöjen alle piiloon. Samalla toivoin, että saisimme ujutettua kotiimme samanlaista seinää. Sanotaan, että jos jotain oikein kovin toivoo, usein sen myös saa. No, seinä, johon portaat kiinnittyvät, valetaan betonista. Ja jippii, seinästä tulee toivomamme vaakasuoraan lautamuottiin valettu betoniseinä, joka myöhemmin todennäköisesti maalataan. 


Viime viikolla haimme hienosahattua lautaa valuseinää varten. Ja tältä raksalla näytti eilen, kun lautamuotin toinen puoli oli rakennettu. Muottiin on piirretty porrasaskelmien paikat. Portaat tullaan myöhemmin valamaan paikalla. 





Kuluneella viikolla valuholvin muottikalustoa on asennettu. Asentaminen aloitettiin teknisestä tilasta.

Seuraavaksi vuorossa on lastenhuoneiden ja olohuoneen valuholvin muottiasennus, ja vähitellen koko alakerta peittyy muottikaluston alle. Paikallavalettavaan betoniseen välipohjaan tullaan upottamaan valaisimia. Tällä hetkellä odotamme kovasti Belgiasta tilaamiamme betoniin upotettavia valaisimien asennuskoteloita. Valamaan päästään toivottavasti ensi viikolla.
Kaunista viikonloppua ja lokakuun alkua! Aurinko paistaa ja mittari näyttää +19°, ihanaa.

torstai 29. syyskuuta 2011

Mangas Naturales

Espanjalaiselta Gandia Blascolta/GAN Rugs löytyy kokoelma Mangas Naturales -mattoja, jotka on suunnitellut Patricia Urquiola. Mattojen värit ovat lempeitä ja murrettuja. Jotenkin näistä tulee mieleen kotikutoiset pipot ja villasukat, tai kuumavesipullon päällys. Minulle tuli viihtyisän lämmin olo jo pelkästä maton katselemisesta. 




via GAN


Hei matto, voisitko ensi vuonna lentää iloksemme vaikka uuden kodin olohuoneeseen.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tunnustus

Koti Hem Home -blogin viehättävä Vera antoi meille ilahduttavan tunnustuksen. Kiitos, Vera!
Tunnustuksen saajan tulee vastata viiteen kysymykseen. Täältä pesee =)


1. Lempiruoka: Arvostan ja rakastan hyvää ruokaa, ja olen lähes kaikkiruokainen. Paino sanalla lähes; etanoilla ei ole asiaa suuhuni. Juustot ovat heikkouteni, ja crème brûléelle en sano koskaan ei kiitos. 


2. Lempimakeinen: Olen oikea herkkupersus ja kaikenlaiset namit käyvät, kausittain. Välillä on Pantteri -kausi, välillä Lontoon rae -kausi, välillä Smash-pussien sisältö katoaa kiireen vilkkaa. Kouvolan lakritsi ja Fazerin sininen ovat aina toppen. Belgialaiset konvehditkin ovat kyllä ihania...


3. Lempiluettava: Lukeminen on ihanaa. Tykkään Paulo Coelhon kirjoista ja elämänkerroista. Kotimaisista Merete Mazzarella, Virpi Hämeen-Anttila ja Anna-Leena Härkönen. Paras lukemani kirja on Tuulen varjo, ison vaikutuksen teki myös Sinuhe, egyptiläinen.


4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Mieluisin tapa olisi neulominen, mutta, mutta... jotenkin minun on niin vaikea uskoa, että olen joskus osannut kutoa villapaidan ja villasukat. Tällä hetkellä taidot rajoittuvat hiirenhännän virkkaamiseen, joten kovin näyttäviä neule- tai virkkuutöitä ei ole työn alla. Raksaprojektin edetessä tarkoitus ja halu olisi muokata betonista jotain kivaa.


5. Lempielokuva: Love Actually ja The Holiday. Hyväntuulisia, lempeitä ja ihania leffoja molemmat. Ovat jo osa jouluperinnettämme - molemmat leffat katsomme joulun välipäivinä. 


Annetaanpa tunnustus eteenpäin kahdelle mielenkiintoiselle raksablogille, Villa Helminauha ja Talo Hiekkarinne, kivalle remontointi- ja sisustusblogille Casa di Bella ja tyylikkäälle blogille Pieni Mopo, joka poimii esiin kaikkea kiinnostavaa tästä maailmasta.



maanantai 26. syyskuuta 2011

Alkuviikon inspiraatio

Maanantaina inspiroidutaan harmaista. Kuvissa on paljon sellaista, mistä pidän todella paljon - betonia, metallia, industrial vintage -esineitä... Ylimmäisen kuvan huoneeseen voisin muuttaa vaikka heti, istahtaa viikonloppuaamuna pöydän ääreen perheen kanssa nauttimaan hidasta aamiaista. Ihana, ihana harmaa.





via marie claire maison

perjantai 23. syyskuuta 2011

Raksakuulumisia

Edellisestä raksapostauksesta on vierähtänyt tovi, vaikka raksalla on paljon puuhailtukin. Tai no, puuhailtu ja puuhailtu, meidän varsinaissuomalais/pohjalaiset rakennusammattilaisemme ovat tehnet töitä kovaa ja korkealla työmoraalilla, ja paljon on saatu aikaiseksi.

Alakerran ulkoseinät ovat täydessä korkeudessa, jee, ja myös osa väliseinistä. Meille ei tule ontelolaattoja vaan välipohja valetaan paikalla betonista ts. meille tulee valuholvi. Tästä syystä kaikkia väliseiniä ei ole voitu vielä muurata, sillä ne olisivat valuholvin muottikaluston tiellä. Ennen muottiasennusta alustan puhtaus ja tasaisuus on varmistettava. Tätä varten alakerran betonilaatalta on putsattu ja poistettu kaikki ylimääräinen.





Alakerran maanvastaisten ulkoseinien slammaus on aloitettu. Slammauksen päälle on hitsattu kumibitumikermiä. Bitumikermin päälle on laitettu vielä lämmöneristys. Salaojat on asennettu paikoilleen.

Asuinrakennuksen lisäksi pihapiiriimme tulee kaksi pihavarastoa ja autotalli. Tällä viikolla Rivesetin miehet ovat rakentaneet pihavarastojen perusmuurille valumuottia. Ensi viikolla valumuotin rakentaminen jatkuu ja välipohjan muottikalustoa päästään asentamaan. 


keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Pi-pi-pi-pii Pingy

Eero Aarnion suunnittelema Pingy on uusin kaveri Magiksen Me Too Collectioniin. Ihanan pullero ja symppis. Pitäisiköhän tällaisen tulla vaappumaan meille?
via I

maanantai 19. syyskuuta 2011

Sauna palaa!

Tontillamme oli vanha rantasauna. Kuulostaa ihanalta ja idylliseltäkin. Mutta tämä rantasauna ei ollutkaan mikään ilo ja kaunistus, vaan hiirien ja ötököiden asunto, katosta, lattiasta ja seinistä laho, ja sellaisena käyttökelvoton turhuus. 


Rakennusluvan yhteydessä saimme luvan purkaa sauna. Olimme kuulleet, että palokunnat kaipaavat harjoituksiinsa rakennuksia, joita voisi hävittää polttamalla. Otimmekin yhteyttä Varsinais-Suomen Pelastuslaitokseen, ja Kakskerran VPK kävi katsastamassa kohteen. VPK:n miehet totesivat saunan soveltuvan hyvin savusukellusharjoituksiin. Elokuun lopussa allekirjoitimme V-S Pelastuslaitoksen kanssa sopimuksen, jossa luovutamme rakennuksen pelastuslaitoksen käytettäväksi harjoituskohteena sammutus- ja pelastusharjoituksiin. Ja eilen meillä paloi.












Harjoitusta johti Kakskerran VPK:n palopäällikkö Marko Viljanen. Harjoitukseen osallistui 10 palomiestä, joista yksi oli Maarian VPK:lta lainassa. Savusukellusta oli lisäksi valvomassa ammattipalomies Turun keskuspaloasemalta. 


Palomiehet kiinnittivät saunan sisälle, ikkunoiden eteen gyproc-levyt, jotta savusukellusta varten tarvittava savupatja pääsisi kehittymään eikä savu karkaisi ikkunoista. Samaan aikaan savusukeltajat pukeutuivat asianmukaisiin varusteisiin ja paineilmahengityslaitteisiin. Savusukeltamista pidetään yhtenä vaativimmista ja eniten toimintakykyä edellyttävistä työtehtävistä paloalalla. Kaksi savusukellusparia pääsi tekemään lämpimän savusukellusharjoituksen. Tämän jälkeen sauna poltettiin loppuun hallitusti. Sammutustöiden lisäksi harjoitukseen osallistuneet pääsivät kertaamaan uhrin etsintää ja savutuuletusta.


Päivä oli mitä mielenkiintoisin ja jännittävin. Kiitokset Kakskerran VPK:lle ja Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselle. Oli upeaa nähdä läheltä, miten ammattimaisesti VPK harjoittelee vaativia tehtäviään varten.




Kakskerran VPK:lla on vuosittain n. 60-80 hälytystehtävää jotka koostuvat kaikista palo-ja pelastustoimen eri tehtävätyyppien operoinneista. Kakskerran VPK on Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sopimuspalokunta eli alueensa I-lähdön palokunta.
Kakskerran VPK:n erikoistuminen eläinpelastustehtäviin palo-ja pelastustoimen muiden tehtävien lisänä on nostanut huomattavasti palokunnan vuosittaisten tehtävien määrää. Kakskerran VPK:n pelastusyksikkö T571 "Kuutti" hoitaa 112-hälytysnumeron kautta tulevat eläinten pelastustehtävät Turun seudulla.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Valaistus - keittiö II

Aiemmassa postauksessa mietiskelin mahdollisia vaihtoehtoja keittiön saarekkeen ylle tuleviksi valaisimiksi. Nyt olisi vuorossa lisää keittiön valaistuspohdintaa. 


Yläkaappeja meille ei ole tulossa keittiöön lainkaan. Muutamassa keittiöliikkeessä tähän on suhtauduttu kovinkin epäilevästi. Eikö yläkaappeja, kyllähän keittiössä pitää yläkaapit olla! Ei, ihan tosiaan ei. En ole koripalloilijan varrella varustettu, enkä erityisemmin tykkää varpistella tai vaihtoehtoisesti etsiä kadoksissa olevaa keittiöjakkaraa. Koska yläkaappeja ei tule, myöskään välitilan valaisimia ei tule, ja keittiötason valaistus pitää hoitaa toisella tavalla. Haussa on varrellinen seinävalaisin.


Olen katsellut sillä silmällä Bestliten BL6 seinävalaisinta, värinä joko valkoinen tai musta. Allaolevassa kuvassa valkoinen näyttää upealta (kuten koko keittiö), mutta luonnossa Bestliten valkoinen on mielestäni melko kylmä ja hieman sinertäväkin valkoinen. Musta taasen on hyvin kaunis ja satiinimainen.
via I

via II III

Toinen vaihtoehto on ihastuttava Jieldé. Joko lyhyempivartinen Signal SI301 tai Loft D4401. Jieldéssä pidän erityisesti kuvun ympärillä olevasta renkaasta, josta valaisinta on helppo säätää, tarvittaessa kosteillakin käsillä.


via IV V

Kolmas vaihtoehto olisi Artemiden Tolomeo Wall. Livenä olen nähnyt ainoastaan perinteisen, alumiinisen version, kaunis sekin, mutta tätä pitäisi olla saatavana myös mustana ja valkoisena. Tolomeolle plussaa kuvussa olevasta väkäsestä.

via VI


La Lampe No 222 Gras seinävalaisin kelpaisi myös keittiöön. Hyvin simppeli ja ajaton, ja toistaiseksi vähemmän esillä ollut kuin esim. Tolomeo.

via VII VIII


Ja sitten on vielä Anglepoisen 1228 seinämalli. Väri voisi olla joko Granite Gray tai Alpine White. Valaisimen muoto on jotenkin hellyyttävän suloinen, mutta kooltaan Anglepoise 1228 saattaa kuitenkin olla vähän töpö.


via IX X

Muita varrellisia seinävalaisimia en ole onnistunut löytämään. Näistä kaikista pidän kovasti, mutta kivaa olisi kuulla teiltä lisää ehdotuksia. Entä mikä näistä ylläolevista miellyttää eniten?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Syksyn sävyjä - DAY Home

Niin paljon kuin kesästä tykkäänkin, pohjimmiltani olen kuitenkin syysihminen. Rakastan torkkupeittoja ja vilttejä, tyynyjä, lyhtyjä, kynttilöiden tunnelmaa... DAY Birger et Mikkelsen Homen A/W 2011-mallistossa pääsee sukeltamaan suoraan koleaan syksyyn, jota pehmentävät ihanan syvät ja lämpimät sävyt. 










DAY Home A/W 2011


P.S. Tänään illalla FST5 klo 20.55 erinomaista draamaa - Vallan linnake/Borgen. Tanskasta sekin.