maanantai 9. tammikuuta 2012

Raksataan

Edellisestä raksapäivityksestä on jo monta viikkoa. Mitäs raksalle kuuluu? Edistystä, kylläkin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, mutta edistystä kuitenkin. Talvelle yritämme hienotunteisesti vihjailla, ettei se ole tontillemme tervetullut. 


Maalämpökaivot on porattu. Alkuperäinen tarkoitus oli porata kaksi 150-metristä reikää. Kallio oli kuitenkin haljennut 73 metrin syvyydessä, joten poraaminen piti keskeyttää ja poraamispaikkaa hieman siirtää. Seuraavana päivänä porattiin 230-metrinen reikä. Molemmat kaivot saadaan hyödynnettyä maalämmön keruuseen. Lämpökaivot sijaitsevat alimmassa kuvassa näkyvien, sukellusveneen periskooppia muistuttavien putkien alla. 




Molemmat pihavarastot on muurattu. 



Autotallin antura on valettu. Anturamuottien purku olisi vienyt useamman päivän, jollei maanrakennus-Makemme olisi ollut mukana voimallaan. Muutenkin tähän väliin Makelle erityiskiitokset ja kehut. Ihana, työtä pelkäämätön mies, jota voin lämpimästi suositella. Maken kanssa voi puhua mistä tahansa sepelin raekoon ja naisen sielunmaiseman väliltä. Mikäli kelien puolesta päästään tällä ja ensi viikolla muuraamaan, autotallin pitäisi olla vähitellen pystyssä.



Rakennesuunnittelijan suositusten mukaisesti makuuhuoneemme erkkeri tehdään puurakenteisena. Erkkerin koko rupeaa hahmottumaan, ilokseni siitä on tulossa isompi kuin kuvittelin.



Myös yläkertaan tulee vaakasuoraan lautamuottiin valettu betoniseinä. Seinä on raudoitettu ja valumuotti on toiselta puolelta valmis ja kaunis. Alakerran valuseinästä ei tullut sellaista kuin odotimme betonin huonon laadun takia. Tämän jälkeen vaihdoimme betonin toimittajaa, jonka kanssa yhteistyö onkin sujunut oikein mallikkaasti. Seinä valetaan tällä viikolla. Odotukset lopputuloksen suhteen ovat korkealla.



Kanssaraksaajille hyviä raksakelejä, ja kaikille muille kaunista, talvista viikkoa!

9 kommenttia:

Sanna / StuDecor kirjoitti...

Vaude, todella upealta näyttää tonttinne! Tulevaa taloa olen kuvasta jo aikaisemminkin ihaillut.

Tsemppiä myös sinne rakentamiseen!

Kati kirjoitti...

Edelleen ihan mielettömät maisemat -- ja nyt on kysymys tosta merinäköalasta;))!
VAU! Ja Talo on Upea!
T, Tilda

musta peltikatto kirjoitti...

Sanna - Kiitos kovasti, ja tsemppiä teillekin!
Lisäsin blogisi seuraamiemme joukkoon.

Tilda - Kiittikiitti, Tilda. Hitsit, kun on niin kylmää. Kuvaisin mieluummin niitä paljaampia maisemia... ;D

Anonyymi kirjoitti...

Make on löytö ja kotinne on ihana <3

musta peltikatto kirjoitti...

Anonyymi - Kiitos, kommenttisi on ihana.
Make on todella löytö, luottohenkilö koko projektissa. :)

Mia kirjoitti...

Oi, niin hienon näköistä! Kiva nähdä pitkästä aikaa mitä teidän raksalle kuuluu. Ja maisemahan on niin upea - edelleenkin :) Tsemppiä!

musta peltikatto kirjoitti...

Mia - Kiitos, Mia. Hurjasti on vielä tehtävää ja talvi yrittää laittaa kapuloita rattaisiin, mutta kyllä tämä tästä...

Mukavaa puuhaviikkoa teille!

Mervi kirjoitti...

Teillä on kyllä henkeäsalpaavat maisemat ja upea talo! Hyvin näyttää projekti etenevän! Voimia raksaamiseen!

musta peltikatto kirjoitti...

Mervi - Kiitos kauniista kommentistasi! Kyllä niitä voimia tarvitaan. :) Tsemppiä teillekin!